KTool tyrmää Tampereen T3-suunnitelman

Jyrki Alkio - Tekniikka ja talous - 8.5.2015

"Työelämäkoulutus kärsii, jos ammattikorkeakoulut ja yliopistot yhdistetään"

Ammattikorkeakouluissa teknisiä aineita opettavien järjestö Tool tyrmää suunnitelmat Tampereen ammattikorkeakoulun yhdistämisestä kaupungin yliopistojen kanssa. Toolin valtuusto otti asiaan kantaa huhtikuun lopussa. "Jos työelämää halutaan palvella mahdollisimman hyvin, duaalimalli ja vahva ammattikorkeakoulu ovat oikea ratkaisu", sanoo Toolin puheenjohtaja Pasi Repo.

Yliopistoilla ja ammattikorkeakouluilla on kaksi eri isäntää. Yliopistoilla se on tutkimus, ammattikorkeilla työelämä. Revon mielestä työelämään tähtäävä koulutus uhkaa jäädä sivurooliin, jos kaikki opiskelijat pannaan suorittamaan samanlaiset kandiopinnot. Tampereella on kaavailtu, että insinööritutkinnon suorittava tekisi kolmivuotisen kandikoulutuksen jälkeen vuoden työelämään tähtääviä opintoja. "Tällaisessa mallissa ei ole Iikimainkaan samaa määrää työelämään tähtääviä opintoja kuin tällä hetkellä. Sitä paitsi vuosi kanditutkinnon päälle on helppo säästösyistä ottaa pois. Silloin häviää loppukin työelämään tähtäävä koulutus", Repo sanoo.

Repo pelkää myös, että enemmistö opiskelijoista jatkaisi kandivaiheen jälkeen yliopiston maisteriohjelmaan. "Yhteistyötä emme vastusta, mutta nykyinen tutkintorakenne pitäisi ehdottomasti säilyttää". Oppilaitosten yhdistämisen sijaan Tool haluaisi helpottaa ammattikorkeakouluista valmistuneiden pääsyä yliopistojen maisteriohjelmiin. Tällä hetkellä yksittäiset professorit arvioivat, kuinka paljon maisteriopintoja jatkava opiskelija saa hyvitystä neljän vuoden kanditutkinnon opinnoista.

Julkilausumassaan Tool katsoo, että yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhdistämisen sijaan Suomeen pitäisi perustaa insinööriammattikorkeakoulu. Järjestön mielestä se vahvistaisi tekniikan substanssiosaamista ja distäisi uusien innovaatioiden syntymistä. "Suomi ja suomalainen vientiteollisuus ovat riippuvaisia globaalisti kilpaillusta insinöörikoulutuksesta. Insinöörikouluttajat luovat perustan Suomen nousulle, mikäli toimintaympäristö takaa riittävät resurssit ja työrauhan", Toolin valtuusto uskoo. Tool on ammattikorkeakoulujen tekniikan ja liikenteen koulutusalan opettajajärjestö. Liitossa on yli 1300 jäsentä.

JYRKI ALKIO